Uutuustuotteet ensiesittelyssä jälleenmyyjäpäivillä



BlueLine-sarjan koneet
olivat jälleenmyyjäpäivillä ensiesittelyssä.


  Walliuksen jälleenmyyjäpäiviä vietettiin jälleen lokakuussa. Hotelli Laajavuoreen Jyväskylään kokoontui noin 30 Walliuksen yhteistyökumppania – aina uusista jälleenmyyjistä vuosikymmeniä Walliuksen tuotteita myyneisiin konkareihin.

Rentouttavassa ympäristössä tarjoiltiin tiukkaa tietoa Walliuksesta. Markkinakatsauksen, tuotekehitysuutisten ja viestinnän uusien tuulien jälkeen päästiin tutustumaan lähemmin Walliuksen uutuuksiin.

Esittelyssä olivat uusinta tekniikkaa edustavat BlackLine-koneet, jotka tarjoavat huippuinvertteriteknologiaa vaativalle teollisuudelle. Lisäksi jälleenmyyjät pääsivät ensi kertaa tutustumaan upouusiin BlueLine-sarjan ammattilaiskoneisiin.

Päivän virallisen ohjelman jälkeen ilta jatkui vapaamuotoisen jutustelun ja saunomisen merkeissä.
 
Toimitusjohtaja Mikko Rannikko esitteli Walliuksen uuden huippulaadukkaan BlackLine-malliston.
 


   Jälleenmyyjäpäivillä oli tarjolla tiukkaa tietoa Walliuksesta.


   Walliuslaiset ja jälleenmyyjät saivat mukaansa tietopaketin lisäksi myös
   komean Wallius-takin.


10 / 2011